Tarinoita

Saavutettavuus – mitä se on ja miten se näkyy yksilön arjessa?

Liikuntarajoitteinen, sähköpyörätuolilla liikkuva henkilö alittamassa puista estettä.
Saavutettavuutta voidaan tarkastella monista näkökulmista.

Saavutettavuusdirektiivi 

Euroopan parlamentti julkaisi saavutettavuusdirektiivin lokakuussa 2016 ja vaatimukset astuvat voimaan porrastetusti 23.6.2021 mennessä (saavutettavuusdirektiivi.fi). Direktiivin tehtävänä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia verkkopalveluita, sillä ilman saavutettavuuden huomiointia monet jäävät palveluiden ulkopuolelle. Direktiivi myös asettaa saavutettavuudelle minimivaatimukset ja parantaa digitaalisten palveluiden laatua. Vaikka direktiivi onkin tehty ajatellen etenkin niitä, jotka muuten jäävät palveluiden ulkopuolelle, hyötyvät saavutettavuudesta tosiasiassa kaikki verkkokäyttäjät.

Saavutettavuusdirektiivi koskee julkishallinnon verkko- ja mobiilipalveluita, sekä niitä tahoja, jotka saavat valtiolta tukea verkkopalveluihin. Vaikka direktiivin vaatimukset koskevat toistaiseksi vain julkishallintoa, on jokaisen hyvä perehtyä mitä sillä tarkoitetaan.

 

Mitä sillä sitten tarkoitetaan?

Saavutettavuudella tarkoitetaan verkkosivujen esteettömyyttä. Käsitettä voi kuitenkin olla haastavaa ymmärtää, jos itse ei ole koskaan kokenut, ettei verkkosivu olisi saavutettava. Suuri osa verkkosivujen käyttäjistä kuulunee tähän ryhmään. Siksi ajattelen, että on parasta kysyä asiasta sellaiselta, jota asia koskee jokapäiväisessä elämässä. Haastattelin näkövammaista Eevaa (nimi muutettu haastateltavan pyynnöstä), joka on noin kuusikymppinen. Hän ei ole enää työelämässä ja asuu yksin. Sokeana hän kohtaa arkipäiväisiä haasteita erilaisissa digiasioissa

 

Saavutettavuus yksilön näkökulmasta 

Eeva käyttää arjessaan tietokonetta ja älypuhelinta, mutta puhuvina. Tietokoneessa on siis ruudunlukuohjelma, joka lukee näytöllä näkyvän tekstin ääneen mahdollistaen näkövammaisenkin henkilön tietokoneen käytön. Eteenpäin hän pääsee liikkumaan nollalla, hiiri kun ei ole käytössä. Ohjelma kertoo, missä kohtaa näyttöä ollaan menossa. Eevan mukaan älypuhelimissa on nykyisin varsin hyvät sisäänrakennetut ominaisuudet, eikä niihin erillistä lukuohjelmaa välttämättä tarvitse asentaa. Varsinaisina apuvälineinä löytyy myös esimerkiksi puhuvia kelloja ja vaakoja.

”Digitaalinen saavutettavuus, se on näkövammaisilla aika haastavaa. Kun on pelkkä sivu, niin sen se lukee automaattisesti. Mutta sitä ennen on vähän haasteellista löytää se, mitä haluaa avata ja kuunnella paremmin”.

 

Kysyin Eevalta, mitä saavutettavuudella hänen mielestään tarkoitetaan ja hän osaa kiteyttää idean hyvin yhteen lauseeseen:  ”Se tarkoittaa sitä, että on mahdollista saavuttaa (sisältö) vammasta tai sairaudesta huolimatta, tavalla tai toisella.”

Ongelmallista kuitenkin on, kun nykymaailmassa on niin paljon sellaista, mitä ei pysty saavuttamaan. Apuvälineitä on Eevan mukaan tarjolla laajasti ja etenkin digitaaliset apuvälineet kehittyvät jatkuvasti. Kehitys on toki hyväksi, mutta kun apuvälineitä on tarjolla paljon, pitäisi myös jokaiseen eri toimintaan hankkia oma apuvälineensä. Sitten niitä pitäisi vielä osata ja uskaltaa käyttää. Tästä näkökulmasta myös ikääntyminen tuo omat haasteensa.  Osa apuvälineistä on toki helppokäyttöisiä mutta toisaalta sekä apuvälineiden kehitys että yhteiskunnan digitalisoituminen kiihtyvät jatkuvasti. Harjoiteltavaa on tavallaan tuplasti, kun on opeteltava sekä itse palvelu tai laite, että apuväline jolla sitä käytetään. Jos kyydistä tippuu, on vaarana digisyrjäytyminen.

 

”On aika paljon tullut ja tulee jatkuvasti digitaalisia apuvälineitä lisää. Mutta sitten pitää olla apuväline kaikkeen, että pärjää. Pitää olla iso kassillinen apuvälineitä jo mukana, kun lähtee kaupungille.”

”Monelle vanhemmalle ihmiselle jo se älypuhelin voi olla vaikea. Ja sitten täytyisi vielä saada siihen asennettua ohjelmat ja saada se puhuvaks.”

”Digitalisaatio tuo lisähaasteen saavutettavuuteen. Et hyvin monet jää ja putoo pois ja sitä kautta syrjäytyy.”  

 

Eevan mukaan saavutettavuudesta on tärkeää puhua. Hän ajattelee, että vaikka esimerkiksi näkövamma ja liikuntavamma ovat vammoina hyvin erilaisia, ja siitä johtuen myös haasteet ovat erilaisia, ovat saavutettavuuden kysymykset kuitenkin pitkälti samoja.

Halusin kuulla kommentteja etenkin siitä, millaisissa asioissa viime vuosina on menty eteenpäin ja missä asioissa parannettavaa olisi eniten. Eevan näkemyksen mukaan tietoisuus saavutettavuusasioista ja niiden huomioiminen on yleisesti parantunut. Suurimmat haasteet liittyvät hänen mukaansa etenkin siihen, että muutoksissa ja uudistuksissa pysyy ajan tasalla. Vaikka tilanne on parantunut, hän myöntää, että lopulta vain harva nettisivu on todella niin selkeä, että käyttö ruudunlukuohjelmalla sujuu täysin mutkitta. Suurimmat ongelmat ovat usein sivujen rakenteessa ja ryhmittelyssä sekä kuvateksteissä.

Esimerkiksi ruudunlukuohjelma lukee näyttöä rivi riviltä, eikä välttämättä tajua, että teksti on tarkoitettu luettavaksi pystypalstoilta. Väärässä järjestyksessä luettua tekstiä on hyvin vaikea ymmärtää etenkin, jos ei muista, mitä edellisellä rivillä on luettu. Kuvissa puolestaan auttaisi, jos kuvateksti tai vaihtoehtoteksti olisi kirjoitettu tarpeeksi kuvailevasti ja selkeällä kielellä.

 

”Riitäisi jos on teksti, mitä siinä kuvassa on. Esimerkiksi jos kuvassa on Heikki, niin kirjoittaa että kuvassa on Heikki.  Jos se on maisemakuva, niin millainen maisema.”

 

Eeva ymmärtää, että nettisivut tehdään usein valtaväestön ehdoilla, mutta pitää hyvänä käytäntönä, että saavutettavuusasioita huomioidaan jo kehitysvaiheessa. Esimerkiksi hänen kotikaupunkinsa toimesta on otettu häneen yhteyttä ja pyydetty palautetta kotisivuista, jotta he voisivat kehittä niistä mahdollisimman saavutettavat ja kaikille informatiiviset.

Pääpointeiksi sivustojen kehittäjille ja palveluntarjoajille Eeva antaisi seuraavan muistilistan:

  1. Selkeytys esimerkiksi hakusanoissa – nyt on niin monen mutkan takana, että löytää mitä etsii.
  2. Kuvat – ovat aina haasteellisia, mutta aina pitäisi olla jokin sanallinen kuvailu. Yksinkertaisimmillaan vaikka vain, että henkilö a tilaisuudessa b.
  3. Selkokielisyys – niin että Matti Meikäläinenkin ymmärtää. 

 

Terveisensä Eeva haluaa lähettää niin sivustojen tekijöille kuin samojen haasteiden kanssa painivillekin. Sivustojen tekijöitä hän kannustaisi jo tekovaiheessa ottamaan mukaan esimerkiksi jonkun näkövammaisen henkilön, joka voisi heti tehdä kannanoton ja antaa palautteen, mikä toimii ja mikä ei. Toisaalta muita digitaalisessa saavutettavuudessa haasteita kokevia hän kannustaa opettelemaan ja rohkeasti kokeilemaan erilaisten digitaalisten apuvälineiden käyttöä, vaikka ne tuntuisivat aluksi vaikealta.

 

"Ne auttaa kummiskin aika pitkälle, kun niitä käyttää ja oppii käyttämään"

”Ja se onnistumisen ilo – kun huomaa että on oppinut jotain uutta mitä on ajatellut, ettei ikinä opi. Se on semmonen, mikä ikään katsomatta tuntuu aina hyvältä.”

 

Tiedon ja kokemuksen pitäisi antaa jatkua. Kun joku lähtee kehittämään esimerkiksi nettisivujen saavutettavuusasioita, olisi pidettävä huoli siitä, että seuraavakin samojen sivujen kehittäjä tiedostaisi saavutettavuusasiat ja sen, miksi joitakin ratkaisuja on tehty niin kuin ne on tehty. Tähän varmasti saavutettavuusdirektiivilläkin pyritään, vaikkakin tietyt asiat tulevat varmasti vielä pitkään olemaan haasteita. Eevan asenne tulevaisuutta kohtaan on kuitenkin kannustava ja optimistinen. 

”Se on jo plussaa kun miettii, miten voisin tehdä paremmin – silloin mennään eteenpäin asiassa.”

Tietokoneen näppäimistö
Digitaalisen saavutettavuuden merkitys korostuu nykymaailmassa, kun yhä useammat asiat hoidetaan teknologiavälitteisesti.

Lue lisää saavutettavuudesta esimerkiksi täältä:

 

Tietoa saavutettavuudesta (saavutettavuusvaatimukset.fi)

 

Mikä on saavutetavuusdirektiivi?

 

Ohjeita verkkosisältöjen saavutettavuuteen.

 

”Esteettömyys kaikkien etu” -kannanotto.

 

 

Seija (80 v.) ”Enpä tiedä mitenkä sitä tulisi toimeen ilman tuota tietokonetta enää”

 

80-vuotias Seija asuu yksinään omakotitalossa Kuopiossa. Ystäviä hänellä paikkakunnalla on, mutta lapset ja lastenlapset asuvat melko kaukana, Joensuussa ja pääkaupunkiseudulla, joten yhteydenpito heihin sujuu pääasiassa puhelimen ja tietokoneen avulla. Vaikka Seija on mielissään vieraista, joita näin koronarajoitusten purkamisen jälkeen on hänen kotonaan riittänyt, hän kokee, ettei yhteydenpidossa karanteenin aikanakaan ollut ongelmaa.

”Ei tunne yksinäiseksi itseensä täällä kun esimerkiksi skypettää tai muuten on yhteydessä lapsiin ja lapsenlapsiin”

Seija istuu tietokoneen ääressä ja taustalla ikkunasta näkyy järvimaisema.
Yksin asuva Seija käyttää tietokonetta muun muassa yhteydenpitoon ja tiedonhakuun.

Seija kertookin käyttävänsä puhelinta ja tietokonetta pääasiassa viestintään (puhelut, videopuhelut ja viestit) sekä tiedonhakuun. Aktiivisessa käytössä ovat niin Skype, Whatsapp kuin sähköpostikin. Sähköpostiin tulee lähinnä tiedotteita esimerkiksi eläkeläisille järjestettävästä toiminnasta, kun taas Whatsapilla ja Skypellä on mukava soitella lapsenlapsille, kun samalla näkee kasvotkin. Aiemmin, lastenlasten ollessa nuorempia, Seija kertoo Skypen kautta hoitaneensa jopa ”etälastenvahdin” tehtäviä, kun koulusta tultuaan lapset saattoivat laittaa Skypen päälle ja jatkaa sitten omia juttujaan. Kuva- ja ääniyhteys tuo kuitenkin turvaa, kun välillä voi höpötellä yhdessä ja sitten taas jatkaa omia juttuja.

Yhteydenpidon ja tiedonhaun lisäksi Seija sanoo käyttävänsä netissä Youtubea lastenlasten urheilukilpailujen katsomiseen ja Facebookkia lähes päivittäin ajankohtaisten asioiden seuraamiseen ja kommentoimiseen. Myös reseptien uusinnat ja lääkärivaraukset sujuvat netissä, ja tuleepa välillä katsottua kotijumppaohjeitakin!

Seija kertoo opetelleensa digilaitteiden ja -palveluiden käytön pääasiassa itse, mutta myöntää hyötyneensä siitä, että joutui opettelemaan tietokoneen käyttöä jo työelämässä ollessaan. Tarvittaessa hän on kuitenkin aina voinut kysyä apua lapsiltaan tai lastenlapsiltaan, jos jotain ei meinaa ymmärtää. Suurempia hankaluuksia ei juurikaan ole ollut, mutta vaikeimpia ovat Seijan mukaan olleet tilanteet, joissa tekstit, mainokset tai ohjeet ovat ainoastaan englannin kielellä. Tällöin homma saattaa tyssätä, kun kielitaito ei oikein riitä.

Seija istuu tietokoneen ääressä ja katsoo kameraan
Seija on harjoitellut tietokoneen käyttöä pääasiassa itsekseen.

Kysyttäessä miksi digiosaaminen on tärkeää myös vanhemmille ihmisille, Seijan vastaus on yksiselitteinen: ”Kaikki menee siihen, esimerkiksi laskut”. Siksi hän kertoo kannustaneensa myös esimerkiksi siskojaan harjoittelemaan internetin käyttöä.

Seijan näkemyksen mukaan nuoret ovat usein ennakkoluulottomampia kokeilemaan uutta, kun taas vanhempia ihmisiä varoitellaan hirveästi netin vaaroista ja huijareista. Vaikka huijareita toki on liikenteessä, niin Seija näkee varoittelun johtaneen jopa liialliseen varovaisuuteen ja arkuuteen käyttää nettiä ja kokeilla uusia laitteita ja palveluita. Seija kannustaakin myös iäkkäämpiä ihmisiä rohkeasti kokeilemaan ja muistuttaa, että terveellä järjellä pärjää pitkälle.

 

”Varsinkaan, ettei ainakaan tietoja eikä salasanoja ja tämmösiä anna” Seija tuumii epäilyttävistä viesteistä ja kertoo katsovansa tarkkaan näyttääkö sivusto tai viesti aidolta.

”Televisioonkin saisi ostaa vaikka mitä maksukanavia. En mä tartte niitä, en mä tee niillä yhtään mitään!”, Seija perustelee ja huomauttaa, ettei kaikkea tarvitse ostaa mitä tyrkytetään.

 

Vaikka älypuhelin ja tietokone ovatkin Seijalla olleet jo kauan päivittäisessä käytössä, toi korona-aika mukanaan myös uusia tuttavuuksia. Esimerkiksi ruokaostosten tilaaminen kotiin tai kaupan pihaan auton luokse sujui erittäin kätevästi netin kautta, K-Ruoka -palvelun avulla.

 

”Naapuritkin tarjosivat apua ruokaostoksissa, mutta sanoin, että olen jo tilannut ostokset netissä. Neuvoin sitten heitäkin samalla, kuinka se käy, ja nyt heillekin tuodaan ruoka vallan.”

”Mä ajattelen, että esimerkiksi sekin on sitten hyvä, kun monet on sanonut että kuinka sinä jaksat sitten olla tässä ja pitää tästä huolta. Mä että saanhan mä noihin sitte apua, sitte niinku raskaanpiin tehtäviin. Mutta toi ruokajuttu, nii kuinka helppo on tilata itse ruokaa, jos ei pääse enää kauppaan eikä ole esimerkiksi ajokorttia enää.”

 

Toukokuussa pyöreitä vuosia täyttäneen Seijan 80-vuotisjuhlatkin jouduttiin juhlimaan virtuaalisesti kokoontumiskiellon ja yli 70-vuotiaiden karanteenin vuoksi. Tytär lähetti Seijalle linkin, jolla pääsi Zoom-kokoukseen. Linkki oli Seijan mukaan helppo avata ja oli mukaan, kun siellä näkyi samaan aikaan kaikki lapset ja lasten lapset. Kahvittelu ja juttelu kävivät kätevästi, vaikka perheenjäsenet olivatkin ripoteltuna ympäri Suomea. Lahjaksi lapset olivat myös tilanneet Seijalle ravintolaruuat, kakun ja kukat kotiin toimitettuna.  

 

”Sit se oli jännä, ku siihenhän tuli just joka jutteli, nii se tuli aina isommalla sen kuva.”

 

Uusimpana tuttavuutena Seijalla on nyt lahjaksi saatu Robotti-imuri. Lapset hieman auttoivat imurin käyttöönotossa, mutta nyt Seija on päässyt treenaamaan käyttöä itsekseen. Pari kertaa imuri on jo siivonnut koko hänen kotinsa. Siivoominenhan on loistavaa hyötyliikuntaa, mutta ainakaan vielä robotti-imuri ei ole vähentänyt askelten määrää, sillä Seija kulkee imurin perässä tarkistamassa työn jäljen.

 

”Yhteen kynnykseen se kompastelee eikä silloin välttämättä löydä takaisin kotiin, mutta muuten tuntuisi pelaavan hyvin! ”

 

Valkoinen, pyöreän muotoinen robotti-imuri latauspisteessään lattialla.
Taloon on juuri saapunut uusi asukas, robotti-imuri, jota Seija kutsuu "Mönkijäksi".

Digiopastusta ohjaajan silmin 

 

Kävin #jokamumminettiin hengessä opastamassa Vantaalla asuvaa Marjatta “Marris” Haapamäkeä, 87 v., älypuhelimen käytössä. Minulla ei ole juurikaan aiempaa kokemusta henkilökohtaisen digiopastuksen antamisesta tai koulutusta teknologian tai tietotekniikan aloilta. Näin nuoremman sukupolven edustajana useat älylaitteet ovat kuitenkin osa jokapäiväistä elämääni, niin opinnoissa, työssä kuin vapaa-ajallakin. Kun tilaisuutta digiopastuksen antamiseen tarjottiin, en siis epäröinyt hetkeäkään, vaan päätin ennakkoluulottomasti lähteä mukaan ja ratkomaan Marriksen kanssa puhelimen käyttöön liittyviä haasteita. Ennakkoon en kuitenkaan tarkkaan tiennyt, millaisia aiheita meidän olisi ajankohtaista käsitellä. 

 

Marris otti minut ilolla ja lämmöllä vastaan kotiinsa. Elämänilo ja -kokemus, luovuus  sekä uteliaisuus uutta kohtaan suorastaan huokuivat tästä taiteilijasielusta, joka toimii muun muassa perustamansa Vantaan Vincentit taideryhmän ohjaajana. Marris oli vastikää liittynyt Reumaliiton jäseneksi ja toivoi pääsevänsä mukaan etenkin vertaistoimintaan, jota alueella järjestetään. Hän kertoi hankkineensa älypuhelimen noin 1,5 vuotta sitten ja opetelleensa heti tärkeimmät taidot, joita hänelle olivat puheluiden soittaminen, puheluihin vastaaminen ja tekstiviestit. Muita ominaisuuksia hän kertoi harjoittelevansa pikkuhiljaa.  

 

Marriksella oli haasteita erään tietyn sovelluksen kanssa, joka ei lataamisen jälkeen jostain syystä näkynyt aloitusnäytöllä muiden sovellusten joukossa, ja johon oli ilmestynyt outo englanninkielinen teksti. Tämä sovellus ei ollut itsellenikään ennestään tuttu, mutta onneksi latausperiaate on käytännössä kaikissa sovelluksissa samanlainen. Play-kaupasta ladattu sovellus oli mennyt erilliseen kansioon, josta saimme sen siirrettyä aloitusnäytölle. Toinen haaste sen sijaan vaati enemmän tutustumista, ja lopputuloksena oli, että todennäköisesti sovellus jostain syystä kaatui tasaisin väliajoin, eikä sitä tällöin enää pystynyt käyttämään. Koska uskon, että toimintahäiriö oli sovelluksessa eikä käyttäjässä, laitoin myös palvelun kehittäjälle viestin, jossa kerroin tästä ongelmasta. Jäämme odottamaan vastausta. Toivottavasti vika saadaan korjattua tai he asiantuntijoina osaavat kertoa, voisimmeko itse tehdä asialle vielä jotain. Harjoittelimme kuitenkin Marriksen kanssa yhdessä, kuinka sovelluksen saa tarvittaessa poistettua ja ladattua uudelleen, mikäli se menee jumiin uudestaan käytön yhteydessä. Sovelluksen poistamista ja uudelleen latausta Marris kertoi harkinneensa aiemmin, mutta ei ollut uskaltanut itse kokeilla, koska ei tiennyt kuinka se tehdään. 

 

Samalla käynnillä kerroin muutamia yleisiä juttuja puhelimen asetuksista, internetyhteydestä ja erilaisista sovelluksista ja niiden käytöstä. Koska sovellus ei toiminut, halusin ensin varmistaa, että internetyhteys on varmasti kunnossa. Neuvoin, mistä mobiilidatan saa puhelimessa kytkettyä päälle ja varmistimme, että puhelinliittymä on sellainen, johon kuuluu rajaton internetin käyttö. Tällöin mobiilidatan kytkeminen pois päältä ei ole edes tarpeen. 

 

Googlen palveluitakin tuli samalla käytyä yleisesti läpi ja kokeilimme niiden käyttöä hieman. Sähköpostia Marris oli jo käyttänyt ja tosiaan myös Play-kaupasta hän oli jo itsekseen  osannut ladata pari sovellusta, mutta lisäksi katsoimme, mitä esimerkiksi Googlen hakupalvelulla, Google Mapsilla ja Youtubella voi tehdä ja miten niiden käytössä pääsee alkuun. Marris innostui muutamista jutuista ja aikoi harjoitella niiden käyttöä myöhemmin. Käytössä hänellä oli myös “digikynä”, jolla osuminen älypuhelimen pienen näytön kenttiin oli helpompaa. 

 

Marriksen näkemyksen mukaan digiosaaminen on nykymaailmassa tarpeen, mutta hän koki, ettei ole oikein saanut tarvittavaa tukea ja opastusta tahoilta, joista niitä on yrittänyt pyytää. Haasteellisena hän näki myös sen, että erilaisissa ryhmissä käsitellään usein “yleisiä asioita” eikä henkilökohtaisten haasteiden tai pulmien ratkomiseen ole varattu aikaa. Vaikka emme ihan kaikkia ongelmia saaneet vielä ratkaistua, koen, että opastustuokio oli hyödyllinen ja Marris oli kiitollinen saamastaan avusta ja siitä, että käytin omaa aikaani hänen digihaasteiden ratkaisemiseksi. Marriksella oli rohkea, ratkaisukeskeinen asenne ja kova halu oppia, mikä teki opastamisesta erityisen mukavaa myös itselleni. Totesimme yhdessäkin, että vain tekemällä ja kokeilemalla oppii, mutta apua on hyvä osata pyytää, kun sitä tarvitsee. Jätin yhteystietoni Marrikselle ja lupasin tulla uudelleen käymään, mikäli tarve vaatii. Marriksen pyynnöstä kirjoitin myös muutamia keskeisimpä asioita ruutupaperille muistilistaksi, jotta hän myös lähdettyäni muistaisi paremmin, mihin eri sovelluksia pystyi käyttämään ja miten esimerkiksi ladatun sovelluksen saikaan poistettua. 

 

Koen, että digiopastaminen oli myös itselleni antoisaa ja opettavaista. Me jokainen osaamme erilaisia asioita, toisia paremmin ja toisia huonommin. Itselle helppo ja arkipäiväinen asia voi olla toiselle aivan uutta ja vierasta. Miksi emme siis jakaisi osaamistamme myös muille? Tämän antoisan kokemuksen innoittamana haluaisinkin haastaa myös muut paitsi pyytämään, myös tarjoamaan rohkeasti apua muille. Esimerkiksi näissä digiasioissa  ei tarvitse olla konkari pystyäkseen opastamaan ja auttamaan muita. Riittää, että on hieman kokemusta ja ratkaisukeskeinen asenne, sillä ihan vaan suunsa avaamalla ja asioita yhdessä pohtimalla voidaan saada uusia näkökulmia ja löytää ratkaisuja ongelmiin. 

 

Kuvassa taustalla näkyy Marriksen Tapio-pojan taideteos.

Kiitos Marrikselle rohkeudesta pyytää apua, antoisista keskusteluista ja luvasta julkaista juttu myös muiden nähtäville.

 

 

26.6.2020

Reumaliiton ReSurf-hankkeen korkeakouluharjoittelija

Heta Rissanen